- Toivon, että tämä ilta vie teidät matkalle paitsi minun
elämääni ja chansonien maailmaan, myös teidän omiin musiikkimuistoihinne
menneiltä vuosikymmeniltä, aloitti yhdistyksemme esiintyjävieraaksi Hyvinkäältä
saapunut Monique Jaurola illan ohjelmansa Hämeenlinnan Kumppanuustalolla
tiistai-iltana 22.10.
Moniquen toive toteutui, saimme kuulla ja katsoa
tunteikkaan, eloisan ja huumoripitoisen esityksen, jota huolella koottu
kuva-anti täydensi.
Pariisissa syntynyt laulua ja teatteria opiskellut Monique
lähti vuonna 1958, vain 19-vuotiaana Ruotsiin kiertueelle, siirtyi seuraavana
vuonna Suomeen tekemään chansonia tutuksi pohjoisten maiden
ravintolayleisöille. Suomessa hän avioitui lääkäri Antero Jaurolan kanssa ja
perhe asettui Hyvinkäälle. Monique kuuluu Hyvinkään Suomi-Ranska yhdistyksen
perustajiin ja on nykyisin yhdistyksen varapuheenjohtaja.
Illan aikana kuultiin äänitteitä 1950- ja 60 luvuilta, mm.
Dalidan vaikuttavina tulkintoina.
Lopuksi kuulijat sai herkistymään äänite, jolla Monique
kuulakkaan kauniisti tulkitsi suomalaisen kehtolaulun Pium Paum.
Moniquen tarinoita kuultiin sekä suomeksi että ranskaksi.
Ranskankieliset osuudet tulkitsi Hyvinkään yhdistyksen puheenjohtaja Helena
Hoppu.
Monique Jaurola
Helena Hoppu, Riitta Takkula-Ollila ja Monique Jaurola
teksti: Tuula Heinänen, kuvat: Sinikka Ritoranta