Hämeenlinnan suomalais-ranskalainen yhdistys ry on perustettu esittelemään ja tekemään tutuksi ranskalaista kulttuuria
sunnuntai 20. tammikuuta 2019
Oletko jo ladannut itsellesi ARTE tv-kanavan sovelluksen?
ARTE on ranskalais-saksalainen tv-kanava, joka on keskittynyt taiteeseen, kulttuuriin ja tieteeseen. Voit ladata sovelluksen puhelimeesi omasta sovelluskaupasta (esim. Google Play tai App Store) tai katsoa suoraan ARTE.tv -sivustolta. Kannattaa valita sovelluksen kieleksi ranska.
Elokuvat näkyvät rajoitetusti Suomessa, mutta dokumentteja näkyy senkin edestä. Voit katsoa suoria lähetyksiä tai valita valikosta haluamasi ohjelman. Ohjelmatiedoissa näkyy kauanko ne ovat katsottavissa. Mielenkiintoisien ohjelmien parissa pääsee mukavasti kielikylpyyn...
lauantai 19. tammikuuta 2019
Kevättä odotellessa
Helena Petäistö
aloitti Apu-lehden
kolumnistina
aloitti Apu-lehden
kolumnistina
Yhdistyksemme viime marraskuussa toteuttama Helena Petäistön
vierailuesiintyminen Hämeenlinnassa sai ison ja ihastuneen yleisön.
Ranska- ja Eurooppa-tuntijan ajankohtaista, älykkäällä huumorilla
höystettyä tekstiä voi nyt lukea Apu-lehden kolumnipalstalta, jonka
yhtenä kirjoittana Petäistö aloitti vuoden ensimmäisessä numerossa.
Helena Petäistö kiittää kutsusta arvostettuun kolumnistiryhmään - muut
kyseisellä palstalla kirjoittavat ovat Tuomas Enbuske, Johanna Korhonen
ja Suomen luetuimmaksi blogistiksi tituleerattu Saku Timonen.
Petäistö jatkaa edelleen myös MTV:n uutisten nettisivujen kolumnistina
joka toinen lauantai.

Teksti: Tuula Heinänen
maanantai 14. tammikuuta 2019
Uusi vuosi ja uudet tapahtumat
Hei,
Tammikuussa tulee uusi jäsenkirjeemme, sitä odotellessa:
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille.
Tammikuussa tulee uusi jäsenkirjeemme, sitä odotellessa:
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille.
tiistai 18. joulukuuta 2018
maanantai 26. marraskuuta 2018
Beaujolais Nouveau - iloinen ilta
Palokunnantalo oli juhlapaikkana kun vietimme perinteistä Beaujolais-iltaa 23.11. Kuten tavallista, herkkuja oli katettu pöytään ja erityisesti Tuula Heinäsen valmistama ranskalainen sipulikeitto keräsi kiitoksia. Ohjelmassa oli arpajaiset, tietokilpailu ja vapaata seurustelua. Idyllinen vanha talo korosti juhlan tunnelmaa.
Juhlakansaa
Tuula Heinänen lukee tietokilpailun tuloksia.
Yves Montand on tuttu nimi mutta paljonko
tiedämme hänen (rakkaus)elämästään?
Seurustelua ryhmissä
Ilmari Luoto oli tuonut valokuvia arpajaisvoitoiksi
Palokunnantalo
kuvat: Pirjo Keskinen-Vento, Marja Peltoniemi
keskiviikko 14. marraskuuta 2018
Beaujolais Nouveau
Perjantaina 23.11.2018 on yhdistyksen perinteinen Beaujolais Nouveau – juhla, mutta nyt
uudella twistillä. Paikaksi on varattu Palonkunnantalon uudistettu keittö ja kahvila. Aloitamme klo 18.00.
Sisäänkäynti Palokunnankadun puolelta. Laitamme lyhtyjä sisäänkäynnin eteen.
Tarjolla
uudistunut menu: sipulikeittoa, quiche lorraine/kasvisvaihtoehto, juustoja ja
jälkiruokakahvit suklaakakun kera sekä beaujolais nouveau –viiniä.
Ohjelmassa
myös iloista yhdessäoloa, visailua ja arpajaiset. Arpajaisvoittoja voi tuoda
tullessaan, merci.
Sitovat
ilmoittautumiset rahastonhoitaja Minna Kailalle viimeistään su 18.11. 2018 joko s-postilla osoitteeseen minna.kaila@fortum.com
tai tekstiviestillä puhelinnumeroon
050-590 4732.
Maksu 20 euroa (buffetpöytä ja lasi viiniä) etukäteen yhdistyksen tilille
FI27 8000 2503 1470 67. Lisälasit viiniä à 2 euroa.
Maksu 20 euroa (buffetpöytä ja lasi viiniä) etukäteen yhdistyksen tilille
FI27 8000 2503 1470 67. Lisälasit viiniä à 2 euroa.
maanantai 12. marraskuuta 2018
HELENA PETÄISTÖN VIERAILU
SUURMENESTYS!
oli yhdistyksemme järjestämä Helena Petäistön vierailu Hämeenlinnassa tiistaina 6.11. Väkeä toki osattiin odottaa kuulemaan ja näkemään tätä Ranskan tuntijaa ja viihdyttävän viisaasti kirjoittavaa ja puhuvaa kirjailija-journalistia , mutta yleisömenestys ylitti kaikki odotukset.
Wetterin 140 paikan auditorio oli liki täynnä jo parikymmentä minuuttia ennen klo 18. Osa kuulijoista istui kirjaston paloturvallisuusmääräyksiä uhmaten auditorion rappusilla, sankka joukko kuunteli esityksen eteisaulassa seisten.
Tunnin kestävä esitys oli eloisa ja monipuolinen tietoisku presidentti Macronista, Ranskan ja Euroopankin nykyisestä poliittisesta tilanteesta.
Kuulijat olivat tyytyväisiä ja niin oli esitelmöitsijäkin. Tämä ilmenee
Helena Petäistön allekirjoittaneelle lähettämästä tekstiviestistä, josta
lainaus:
GRAND MERCI!!!
Järjestelyt pelasivat erittäin hyvin!
SUURKIITOS myös kirjamyynnin erittäin hyvästä hoidosta. Vanha tuttavani otti loputkin kirjat nimmarilla huomiseen ranska-viini-iltaansa, joten lopulta palasin typötyhjän laukun kanssa!
Yleisöä oli runsaasti
Nimikirjoituksia jonotettiin
Kiitos Hyvinkään sisaryhdistykselle vierailustaGRAND MERCI!!!
Järjestelyt pelasivat erittäin hyvin!
SUURKIITOS myös kirjamyynnin erittäin hyvästä hoidosta. Vanha tuttavani otti loputkin kirjat nimmarilla huomiseen ranska-viini-iltaansa, joten lopulta palasin typötyhjän laukun kanssa!
Yleisöä oli runsaasti
Nimikirjoituksia jonotettiin
Teksti: Tuula Heinänen, kuvat: Riitta Takkula-Ollila
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)